Sisään, ulos, sisään, ulos... - mieletöntä hommaa tämä elämä, eikö totta? Pertsa raataa hiki haalareissa tehtaan linjastolla saadakseen päivittäisen kabanossinsa käpäliinsä. Hyvä kun Pertsa kabanossia edes vilkaista ehtii kun se jo syöksyy elimistön läpi murheellisen loiskahduksen saattelemana. Kirjassa jota en ole lukenut, Albert Camus kuvailee elämän mielettömyyttä Sisyfoksen myytin kautta. Jumalat ovat rangaisseet Sisyfosta määräämällä hänet työntämään kivenmurikkaa rinteen päälle. Aina perille päästyään murikka vierii alas ja Sisyfoksen työ alkaa alusta. Kivenmurikka on aivan kuin Perstan kabanossi! Minkä vaivan näemmekään saadaksemme murua rinnan alle - murua, joka kiittämättömyydessä häipyy heti tilaisuuden tullen niin että ovet paukkuvat!
Mutta mitä korkeita iloja tästä kaikesta absurdiudesta löytyykään. Syöminen - tuo turhista turhin toiminto, siinäpä vasta onnen aarreaitta! Syömiseen liittyy seuraavia askelmia:
- Nälkä, saa meidät tuntemaan olevamme elossa - nälkä motivoi jos mikä. Nälkä on ontologinen todistus ulkomaailman olemassaolosta
- Maistaminen - maistaminen on meidät epistemologisesti todellisuuteen kytkevä prosessi
- Kylläisyys - saa unohtamaan niin ontologiset kuin epistemologiset kysymyksetkin.
- Pissaaminen, kakkaaminen - näitä iloja ei voikaan luonnehtia aivan yksioikoisesti. Parasta olisi sanoa - ja tämä pätee erityisesti kakkaamiseen, jota käsittelen hieman lisääkin - tämä on rukouksen kaltaista toimintaa.
Rukouksessa ihminen puhuu Jumalalle, jota usein kutsutaan myös nimillä absoluutti, Tosioleva, Luonto, Ulkomaailma et cetera. Voisi myös sanoa, että rukoillessaan ihminen lähettää Jumalalleen pieniä rakkauskirjeitä, rukouksen sanoja. Näiden kirjeiden sisällön Jumala tietysti jo tietää, mikäpä ei olisi Hänen tiedossaan, kyse on paremminkin symbolisesta toiminnasta. Myös kakkaamista voidaan pitää rukouksena - siinä ihminen ottaa yhteyden Jumalaan(tai Luontoon) pienten rakkauskirjeiden välityksellä, joita myös kakkapökäleiksi sanotaan. Ihmisen sisäinen muoto saa ilmauksensa siinä murkulassa joka hänen suolestaan ulkonee tullen osaksi Ulkomaailmaa. Jostakin subjektiivisesta tulee objektiivista. Tietysti jokainen ihminen on jo valmiiksi osa Ulkomaailmaa(ts. Jumalaa) sisäelimineen kaikkineen, kyse on paremminkin symbolisesta toiminnasta.
Tässä vaiheessa lienee tarpeen sanoa, tarkoitukseni ei suinkaan ole rienata sen paremmin ulostamista kuin mitään uskontoakaan - paremminkin tahdon osoittaa Jumalan vaikutuksen jokapäiväisen elämämme pienimmissäkin tapahtumissa. Niin kauan kuin tekopyhyyttä on ollut, ulostaminen on ollut asia, jota on punasteltu ja häpeilty, joten tälläisen väärinkäsityksen syntyminen on ymmärrettävää.
Sen tarkemmin kuvailematta kakkaamisen hartaita aspekteja - ne tuntevat kaikki, jotka vain vaivautuvat kiinnittämään asiaan huomiota - päätän kirjoitukseni kysymykseen: Kukapa ei nauttisi pitkän hädän päättymisestä ja siitä taivaallisesta tunteesta, jonka saa vain kakkaamalla?
Kommentit